...tulee mieleen kaikenlaista.
Ihmiset istuvat ilmeettöminä omiin ajatuksiinsa uppoutuneina. Muita matkustajia vilkuillaan silmänurkasta ja kyräillään kiukkuisesti jos joku uskaltaa puhua ääneen. Vierustoverille voi jutella hiljaa, mikäli henkilö on ennestään tuttu - vieraille ei puhuta.
Kun oma pysäkki lähenee, ikkunapaikkojen ihmiset kiirehtivät painamaan nappia, jotta vierustoveri ymmärtää nousta pois tieltä ilman, että tarvitsee pyytää.
Jos joku kuitenkin on ehtinyt painaa ensin, ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin vihjailevasti keräillä laukun hihnoja ja etsiä hanskoja. Jos tämä ei auta, voi töksäyttää nopeasti "mä jään tässä" tai vain kääntyä noustakseen ja tuijottaa vieressä istujaa tuimasti.
Mitä jos heti penkkiin istuessa kysyisikin milloin ikkunapaikkalainen on jäämässä pois? Jos selvittäisi heti poistumisjärjestyksen ja miettisi paikat uusiksi. "Jos mä istun sinne perälle niin sä pääset helposti lähtemään."
Pahimpia ovat ne, jotka nostavat laukkunsa ikkunapaikalle, istuvat itse käytävän puolelle ja tuijottavat ulos kuin transsissa. Ikään kuin he eivät huomaisi, että bussissa on täyttä ja istumapaikkoja kaivataan.
Toiset lukevat lehtiä, toiset torkkuvat. Kun ulkona on pimeää, jatkuva väsymys vaivaa työmatkalaisia. Mitä jos radion kajauttaisikin täysille ja alkaisi tanssia bussin käytävällä? Sen lisäksi, että oma matka sujuisi mukavammin, olisi muilla jotain muuta seurattavaa kuin vierustoverin tekstiviestit.
Tai jos ottaisi käteensä nipun Metroja ja jakaisi niitä ihmisille? Poimisi samalla luetut bussin lattialta ja rupattelisi muiden matkustajien kanssa. Tietenkään varoja ei kannata tuhlata työntekijöihin, jotka viihdyttäisivät busseissa istuvia, mutta jos joku tekisi sitä vapaaehtoisesti? Miksi ei tekisi? Onhan Suomessakin supliikkeja ja sosiaalisia tyyppejä jotka eivät muutenkaan malttaisi olla hiljaa.
Maalta kaupunkiin muuttaessa oli opeteltava bussin pysäyttäminen heilauttamalla kättä kuskille merkiksi. Maalla (eli kehä III:n ulkopuolella) bussit pysähtyvät pysäkille jos siellä on ihmisiä. Ei täällä. Jos et näytä merkkiä tarpeeksi selvästi, kuski painaa kaasua ja bussi kiitää ohi.
Kun ihmiset oppivat viittilöinnin, heitä seisoo pysäkin laidalla 1-5 ja kaikki viittaavat. Miksi ihmeessä? Eikö riitä, että se yksi pysäyttää bussin? Ei kai se kuski jätä ulkopuolelle niitä, jotka eivät antaneet merkkiä? "Sinä ei tulla bussiin kun ei näyttää merkkiä!"
Joskus, kun silmät ovat väsyneet enkä näe bussin numeroita kaukaa ilman laseja, olen meinannut kysyä pysäkillä seisovilta ihmisiltä mihin bussiin he ovat menossa. Jos löytyisi joku samaan suuntaan tuleva, voisin jättää siristelyn sikseen ja nousta kaverin perässä oikeaan autoon. Tähän asti olen kuitenkin pinnistellyt pääni kipeäksi ja kiusannut kuskeja liian myöhäisellä huitomisella, koska eihän suomalainen puhu vieraille. Sehän opetetaan hyvänen aika jo ala-asteella!
---
maanantai 30. marraskuuta 2009
lauantai 28. marraskuuta 2009
Hyvää lauantaita!
Torstaina olis ollu pikkujoulut.. tai siis oli pikkujoulut. Kävin tuuraamassa yhden jumpan ja käväisin kemuissa, jotka oli sillä kellonlyömällä vielä melko kesyt. Olin autolla liikenteessä, joten sidukkaa ei voinut ottaa ja ruokaa olis joutunut odottelemaan pari tuntia, joten lähdin kotiin. Tylsä tyyppi!
Perjantaiaamuna olin kiitollinen siitä, että tulin aikaisin kotiin ja sain nukkua niinkin paljon kuin nukuin. Koululla kurssi "suomalainen yhteiskunta" oli yhtä tyhjän kanssa, mut ruoka oli onneks hyvää. Päätin skipata web-journalismin kurssin, enkä kuulemma menettänyt mitään. Se oli yhtä vielä tyhjemmän kanssa!
Nopee pyörähdys kaupassa ja kotona ja taas matkaan. Sama suunta josta juuri tulin, mut jatkoin vielä saman verran eteenpäin yhteen rekrytilaisuuteen. Jännittävä ja hermostuttava, mutta erittäin mukava ilta. Mukavia ihmisiä. Haastatteluiden, kirjallisten kokeiden ja parin tunnin jumppaamisen jälkeen oli aikamoinen väsy ja nälkä. Kotona vasta kymmeneltä, ruokaa, suihku ja nukkumaan.
On se kumma miten tollaset tilanteet aina jännittää, vaikka niissä ei olis oikeesti juuri mitään pelissä. Ne hermostuttaa aina, vaikka työpaikan saamisella tai saamattajäämisellä ei olisi edes merkitystä. Omituinen asia tuo psyyke.
Toinen kummallisuus on se, että mun elämä tuntui ensimmäiset pari vuotta pyörivän tässä kotikulmilla. Ei tarvinnut lähtee mihinkään kun kaikki tarvittava löytyi läheltä. Sitten kun lähdin liikkeelle, kaikki menot tuntuu kohdistuvan samaan paikkaan. Kaikki, mihin olen menossa, on saman kadun varressa, tai ainakin saman bussireitin varrella. Feels like Truman Show!
Parin erittäin hektisen viikon jälkeen on tosi mukavaa, ettei tälle päivälle ole mitään menoa :) Ihanaa nukkua pitkään, mahtavaa juoda aamukahvit rauhassa, katsoo pari jaksoo C.S.I:tä boksilta ja ihan vaan olla. Verkkaista lenkkeilyä koiran kanssa ja illalla tiedossa leffakäynti kavereiden kanssa. Ihanaa!!
Perjantaiaamuna olin kiitollinen siitä, että tulin aikaisin kotiin ja sain nukkua niinkin paljon kuin nukuin. Koululla kurssi "suomalainen yhteiskunta" oli yhtä tyhjän kanssa, mut ruoka oli onneks hyvää. Päätin skipata web-journalismin kurssin, enkä kuulemma menettänyt mitään. Se oli yhtä vielä tyhjemmän kanssa!
Nopee pyörähdys kaupassa ja kotona ja taas matkaan. Sama suunta josta juuri tulin, mut jatkoin vielä saman verran eteenpäin yhteen rekrytilaisuuteen. Jännittävä ja hermostuttava, mutta erittäin mukava ilta. Mukavia ihmisiä. Haastatteluiden, kirjallisten kokeiden ja parin tunnin jumppaamisen jälkeen oli aikamoinen väsy ja nälkä. Kotona vasta kymmeneltä, ruokaa, suihku ja nukkumaan.
On se kumma miten tollaset tilanteet aina jännittää, vaikka niissä ei olis oikeesti juuri mitään pelissä. Ne hermostuttaa aina, vaikka työpaikan saamisella tai saamattajäämisellä ei olisi edes merkitystä. Omituinen asia tuo psyyke.
Toinen kummallisuus on se, että mun elämä tuntui ensimmäiset pari vuotta pyörivän tässä kotikulmilla. Ei tarvinnut lähtee mihinkään kun kaikki tarvittava löytyi läheltä. Sitten kun lähdin liikkeelle, kaikki menot tuntuu kohdistuvan samaan paikkaan. Kaikki, mihin olen menossa, on saman kadun varressa, tai ainakin saman bussireitin varrella. Feels like Truman Show!
Parin erittäin hektisen viikon jälkeen on tosi mukavaa, ettei tälle päivälle ole mitään menoa :) Ihanaa nukkua pitkään, mahtavaa juoda aamukahvit rauhassa, katsoo pari jaksoo C.S.I:tä boksilta ja ihan vaan olla. Verkkaista lenkkeilyä koiran kanssa ja illalla tiedossa leffakäynti kavereiden kanssa. Ihanaa!!
perjantai 27. marraskuuta 2009
Rakas päiväkirja...
Rakas päiväkirja, ratikassa törmäsin Tehareiden Ottoon. 12 vuotta olen odottanut tällaista tilaisuutta, ja nyt se tapahtui, yhtäkkiä ja yllättäen. Otto nousi ratikkaan autuaan tietämättömänä siitä, että hänet näki joku, jolle tämä satunnainen kohtaaminen oli jotain suurempaa kuin kuvitella saattaa. Joku, jonka maailmaa hänen näkemisensä keinautti enemmän kuin sen tavallisen tädin, jonka viereen hän istui.
Rokkikukko ilman vahvoja silmärajauksia näytti pelästyneeltä pojalta. Laihat jalat ja sotkuinen kiharainen ponnari. Silmistä näkyi ahdistus, kuin hän olisi vasten tahtoaan joutunut ihmisten ilmoille, täyteen ratikkaan keskellä päivää. Silti mun kädet hikos ja sydän löi itsensä melkein ulos rinnasta.
Miltä mahtaa tuntua olla monien pienten ja isompien tyttöjen ihailema? Mahtaako Otto pelätä, että hänet tunnistetaan? Mahtaako hän pitää itseään tunnistettavana ja ihailtavana? Mahtaako Otto tietää kuinka moni tyttö olisi maksanut monen viikon viikkorahat siitä hyvästä, että voisi olla sen tädin paikalla, jonka viereen hän istui?
Otossa on jotain surullista. Tehosekoittimessa on jotain suurta nostalgiaa, jotain joka tuo valtavan kaipuun menneeseen. Otto on mulle nuoruuden symboli, ja mua pelottaa kun aika kuluu ja Otto vanhenee.. mäkin vanhenen.
Tehareista kuuluu nuoruuden röyhkeys. Niillä on se joku fiilis, jota sanat ei riitä kuvailemaan. Otto on aina lavalla jotenkin ristiriidassa itsensä kanssa. Herkkä ja pieni ja pelokas, samalla röyhkeä, villi ja itsekäs, pikkupoika rokkikukon valepuvussa.
Jostain selittämättömästä syystä Teharit aiheuttaa mulle suurta ahdistusta, mutta silti haluan sitä aina lisää. Tehareista tulee aina fiilis, että oon tehnyt elämässäni asioita nyt tällä tavalla, ja haluan ens kerralla tehdä ne toisin. Millä ens kerralla? Mikä on se ens kerta kun voin tehdä asiat mun tavalla, enkä niin kuin olen ne nyt tehnyt?
Se, että oon elämäni elänyt niin kuin olen, voi joistain tuntua siltä, että olen nimen omaan elänyt mun tavalla ja vastoin muiden odotuksia. Totuus on toinen. Oon koittanut tasapainoilla halutun ja itse toivomani välillä, ja päätynyt välitilaan, jossa kumpikaan osapuoli ei ole täysin tyytyväinen.
Musta tuntuu, että multa puuttuu joku vaihe elämästä. Terapeutit kautta maan kehottaa hellimään ja kuuntelemaan sisäistä lasta, jos se on aikanaan jäänyt vaille huomiota. Ihminen voi olla ulkoisesti aikuinen, mutta sisältä pieni lapsi. On eri asia säilyttää aikuisena lapsenmielisyys, kuin säilyttää lapsi sielussaan. Sen sisäisen lapsen pitäisi saada elää ja kasvaa, ja vasta sitten ihminen voi olla sinut itsensä kanssa.
Ehkä Teharit on osunut mun elämässä siihen kohtaan, jolloin mun sisäinen kasvu on lakannut. Oon ottanut aikuisen kuoren, selviytynyt ja menestynytkin monissa asioissa, tullut aikuiseksi aikaisin, mutta sisällä se teini edelleen kapinoi.
Ihmisen kuuluisi nuoruudessaan saada olla kunnolla teini. Sen kuuluu saada kokeilla rajojaan, tehdä hulluja asioita, etsiä itseään. Silloin, kun ei vielä ole taloudellista vastuuta itsestään, pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta itsestään ja oman itsensä arvostamisesta. Pitää saada etsiä oma polku ja kulkea sitä valitsemallaan tavalla.
Pitää saada itse keksiä ja oivaltaa asioita. Jos nuorelle annetaan kaikki vastaukset valmiiksi, hän ei opi kysymään kysymyksiä. Jos kerrotaan, mitä kuuluu elämässä tehdä, ei opi kuuntelemaan itseään.
Miksi nuori ei voisi pitää kivaa kavereiden kanssa, soittaa skittaa ja haaveilla rocktähteydestä? Mitä vikaa siinä on? Niin kauan kun selusta on suojattu, pitäisi saada kokeilla ja itse sitten aikanaan todeta idean toimimattomuus. Joskushan homma toimii. Tehareilla toimi! Ja Apulannalla ja Rasmuksella. Lehtivihreillä tai Juustopäillä ei toiminut, mut ovatpa pojat ainakin kokeilleet.
Miksi aikuisilla on tapana lannistaa lapsia? Miksi nuorelle sanotaan jo varhaisessa vaiheessa, että susta EI voi tulla ammattiurheilijaa tai ammattirokkaria, EI lumilautailulla tai hevosten hoidolla elä! Miksei eläisi?
Miksi nuoret lannistetaan ja aivopestään hankkimaan joku "oikea ammatti"? Onko oikea ammatti aina tylsä, mielenkiinnoton ja raskas? Koska työn ei kuulukaan olla hauskaa, onko sen pakko olla täysin vastakohta hauskalle? Eikö mukavaa työtä voi laskea työksi? Pitääkö ihmisen vapaaehtoisesti olla onneton?
Otto on yli kolmekymppinen mies, joka ei tiettävästi ole koskaan ollut "oikeissa töissä". Jos ihan totta puhutaan, hän ei ole ollut hääppöinen laulajakaan - noin niinkun teknisesti, tai "aikuisten oikeesti", mutta on silti elättänyt sillä itsensä, noussut bändeineen suomalaisten tietoisuuteen hyvinkin vahvasti ja saanut elinikäisiä faneja. Varmasti Otonkin mummo olisi toivonut hänen valitsevan ammattinsa toisin, mutta mun onneksi Otosta tuli OTTO <3
Rokkikukko ilman vahvoja silmärajauksia näytti pelästyneeltä pojalta. Laihat jalat ja sotkuinen kiharainen ponnari. Silmistä näkyi ahdistus, kuin hän olisi vasten tahtoaan joutunut ihmisten ilmoille, täyteen ratikkaan keskellä päivää. Silti mun kädet hikos ja sydän löi itsensä melkein ulos rinnasta.
Miltä mahtaa tuntua olla monien pienten ja isompien tyttöjen ihailema? Mahtaako Otto pelätä, että hänet tunnistetaan? Mahtaako hän pitää itseään tunnistettavana ja ihailtavana? Mahtaako Otto tietää kuinka moni tyttö olisi maksanut monen viikon viikkorahat siitä hyvästä, että voisi olla sen tädin paikalla, jonka viereen hän istui?
Otossa on jotain surullista. Tehosekoittimessa on jotain suurta nostalgiaa, jotain joka tuo valtavan kaipuun menneeseen. Otto on mulle nuoruuden symboli, ja mua pelottaa kun aika kuluu ja Otto vanhenee.. mäkin vanhenen.
Tehareista kuuluu nuoruuden röyhkeys. Niillä on se joku fiilis, jota sanat ei riitä kuvailemaan. Otto on aina lavalla jotenkin ristiriidassa itsensä kanssa. Herkkä ja pieni ja pelokas, samalla röyhkeä, villi ja itsekäs, pikkupoika rokkikukon valepuvussa.
Jostain selittämättömästä syystä Teharit aiheuttaa mulle suurta ahdistusta, mutta silti haluan sitä aina lisää. Tehareista tulee aina fiilis, että oon tehnyt elämässäni asioita nyt tällä tavalla, ja haluan ens kerralla tehdä ne toisin. Millä ens kerralla? Mikä on se ens kerta kun voin tehdä asiat mun tavalla, enkä niin kuin olen ne nyt tehnyt?
Se, että oon elämäni elänyt niin kuin olen, voi joistain tuntua siltä, että olen nimen omaan elänyt mun tavalla ja vastoin muiden odotuksia. Totuus on toinen. Oon koittanut tasapainoilla halutun ja itse toivomani välillä, ja päätynyt välitilaan, jossa kumpikaan osapuoli ei ole täysin tyytyväinen.
Musta tuntuu, että multa puuttuu joku vaihe elämästä. Terapeutit kautta maan kehottaa hellimään ja kuuntelemaan sisäistä lasta, jos se on aikanaan jäänyt vaille huomiota. Ihminen voi olla ulkoisesti aikuinen, mutta sisältä pieni lapsi. On eri asia säilyttää aikuisena lapsenmielisyys, kuin säilyttää lapsi sielussaan. Sen sisäisen lapsen pitäisi saada elää ja kasvaa, ja vasta sitten ihminen voi olla sinut itsensä kanssa.
Ehkä Teharit on osunut mun elämässä siihen kohtaan, jolloin mun sisäinen kasvu on lakannut. Oon ottanut aikuisen kuoren, selviytynyt ja menestynytkin monissa asioissa, tullut aikuiseksi aikaisin, mutta sisällä se teini edelleen kapinoi.
Ihmisen kuuluisi nuoruudessaan saada olla kunnolla teini. Sen kuuluu saada kokeilla rajojaan, tehdä hulluja asioita, etsiä itseään. Silloin, kun ei vielä ole taloudellista vastuuta itsestään, pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta itsestään ja oman itsensä arvostamisesta. Pitää saada etsiä oma polku ja kulkea sitä valitsemallaan tavalla.
Pitää saada itse keksiä ja oivaltaa asioita. Jos nuorelle annetaan kaikki vastaukset valmiiksi, hän ei opi kysymään kysymyksiä. Jos kerrotaan, mitä kuuluu elämässä tehdä, ei opi kuuntelemaan itseään.
Miksi nuori ei voisi pitää kivaa kavereiden kanssa, soittaa skittaa ja haaveilla rocktähteydestä? Mitä vikaa siinä on? Niin kauan kun selusta on suojattu, pitäisi saada kokeilla ja itse sitten aikanaan todeta idean toimimattomuus. Joskushan homma toimii. Tehareilla toimi! Ja Apulannalla ja Rasmuksella. Lehtivihreillä tai Juustopäillä ei toiminut, mut ovatpa pojat ainakin kokeilleet.
Miksi aikuisilla on tapana lannistaa lapsia? Miksi nuorelle sanotaan jo varhaisessa vaiheessa, että susta EI voi tulla ammattiurheilijaa tai ammattirokkaria, EI lumilautailulla tai hevosten hoidolla elä! Miksei eläisi?
Miksi nuoret lannistetaan ja aivopestään hankkimaan joku "oikea ammatti"? Onko oikea ammatti aina tylsä, mielenkiinnoton ja raskas? Koska työn ei kuulukaan olla hauskaa, onko sen pakko olla täysin vastakohta hauskalle? Eikö mukavaa työtä voi laskea työksi? Pitääkö ihmisen vapaaehtoisesti olla onneton?
Otto on yli kolmekymppinen mies, joka ei tiettävästi ole koskaan ollut "oikeissa töissä". Jos ihan totta puhutaan, hän ei ole ollut hääppöinen laulajakaan - noin niinkun teknisesti, tai "aikuisten oikeesti", mutta on silti elättänyt sillä itsensä, noussut bändeineen suomalaisten tietoisuuteen hyvinkin vahvasti ja saanut elinikäisiä faneja. Varmasti Otonkin mummo olisi toivonut hänen valitsevan ammattinsa toisin, mutta mun onneksi Otosta tuli OTTO <3
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Tän koulupäivän antia oli taittoharjoittelu, kuten kuvasta näkyy. Nyt haluis käsitellä kaikkia kuvia mitä koneelta löytyy ja tehdä kaikista vähän jotain juttuu ja... en tiiä pitäiskö vaihtaa alaa TAAS! Toi kuvaaminen ja taittaminen alkaa tuntuu aina vaan mielenkiintoisemmalta, vaikka kyllä kirjottaminenkin niin mukavaa on.. vaikeeta kun tykkää kaikesta :/Eilinen sirkustreenikin oli taas niin mukavaa, et siitä sai virtaa tähänkin päivään. En ois millään jaksanutviitsinyt lähtee ja meinasin jo jättää sen väliin. Meinasin jopa pihaan kävellessä vielä kääntyä takas ja lähtee kotiin nukkumaan, mut menin kumminkin sisälle asti.
Alkulämmittelyn aikana jo suupielet kohos korviin ja kärräriflikuja en ois enää jättäny väliin mistään hinnasta. Loppuvoima tehtiin pareittain jumppapalloa heitellen. Kuulostaa kevyeltä, varsinkin punttitreeniin tottuneelle, mut oli mukavan rankka juttu, eikä parihommana tehtynäkään ollut yhtään kiusallinen tai epämukava. Tänään ihan oudosti taas lihat kipeet. Siis aivan eri tavalla ku punttitreenin jälkeen.
Tänään kuvasin pumpin videolle ja nyt se tarttis taistella jollain konstilla koneelle ja lähettää Les Millsille. tai ei kai Lesille itselleen, mut jollekin edustajalle ruotsinmaalle. Siihen joudun kyllä pyytämään apua herralta - en siis Herralta, vaan herralta joka kanssani täällä asustaa ja on kunnostautunut noiden teknisten asioiden saralla.
Käytiin Tikon kans vielä sateisella lenkillä pumpin jälkeen ja nyt on kroppa aika väsynyt. Ja silmät on väsyneet. Muuten on ihan pirtee olo ;)
---
tiistai 24. marraskuuta 2009
Synkkää ja sateista
Vois nukkua kellon ympäri.. ei jaksais kammeta itseään ylös sängystä eikä mikään huvita.
Maanis-depressiivisiä oireita tosi lyhyellä syklillä. Viime viikolla olin ihan täynnä virtaa ja olisin jaksanut ja viitsinyt ja halunnut vaikka mitä. Nyt ei..
Tänään olis taas sirkuspelleilyä luvassa illalla, ja sisäisesti hymyilen ajatukselle, mut ulospäin näkyäkseen tunne ei riitä. Ei jaksa innostua.
Viime viikon energiapuuskassa sovin kaverin kanssa kahvitreffit tälle päivälle, mut eilen asiaa varmistellessa ei olis millään jaksanut edes ajatustasolla tehdä mitään sosiaalista käyttäytymstä vaativaa. Ihan tarpeeksi ponnisteluja on siinä, että koulun jälkeen tuun kotiin hetkeksi ennen kuin lähden taas temppuilemaan.
Noiden toimintojen välissä on kuitenkin niin paljon aikaa, että hyvin ehdin käymään kahvilla ja otinkin siis itseäni niskasta kiinni ja pakotin itseni innostumaan ideasta! Oikeesti, on tosi tosi kiva nähdä Tiia, ja kahvikin kelpaa aina, ei siis mitään esteitä sille, miks en voisi olla enemmän innostunut!
Kaamos on aina yhtä kamalaa. Vuosi sitte sovin työkaverin kanssa, että pidetään talvilomat tänä vuonna marraskuussa ja lähdetään tyttöjen reissuun johonkin aurinkoon, mutta tää lähtikin opiskelemaan ja laskee nyt pennosia saadakseen mandariineja kaupasta, joten ulkomaanmatkat voi unohtaa. Viime vuonna ostettu kirkasvalolamppu valaisis aamuja, jos sen jaksais laittaa päälle.
Tää on nyt ainakin kolmas vuosi kun ihan oikeesti tiedostan pimeän ajan tuomat muutokset itsessäni. Aina syksyt on ollu mulle vaikeita, mutta olotila ei oo niin merkittävästi muuttunut talvella, eikä keväälläkään, että olisin ymmärtänyt taistella kaamosväsymystä vastaan. Luistelu ja lumilautailu on ihan superkivoja talviaktiviteetteja, mutta oon aina niin väsynyt ja ponneton, etten jaksa innostua niistäkään. Kesä on niin mun juttu!
Tää lähtee nyt taistelemaan itselleen pirteää päivälookia..
---
Maanis-depressiivisiä oireita tosi lyhyellä syklillä. Viime viikolla olin ihan täynnä virtaa ja olisin jaksanut ja viitsinyt ja halunnut vaikka mitä. Nyt ei..
Tänään olis taas sirkuspelleilyä luvassa illalla, ja sisäisesti hymyilen ajatukselle, mut ulospäin näkyäkseen tunne ei riitä. Ei jaksa innostua.
Viime viikon energiapuuskassa sovin kaverin kanssa kahvitreffit tälle päivälle, mut eilen asiaa varmistellessa ei olis millään jaksanut edes ajatustasolla tehdä mitään sosiaalista käyttäytymstä vaativaa. Ihan tarpeeksi ponnisteluja on siinä, että koulun jälkeen tuun kotiin hetkeksi ennen kuin lähden taas temppuilemaan.
Noiden toimintojen välissä on kuitenkin niin paljon aikaa, että hyvin ehdin käymään kahvilla ja otinkin siis itseäni niskasta kiinni ja pakotin itseni innostumaan ideasta! Oikeesti, on tosi tosi kiva nähdä Tiia, ja kahvikin kelpaa aina, ei siis mitään esteitä sille, miks en voisi olla enemmän innostunut!
Kaamos on aina yhtä kamalaa. Vuosi sitte sovin työkaverin kanssa, että pidetään talvilomat tänä vuonna marraskuussa ja lähdetään tyttöjen reissuun johonkin aurinkoon, mutta tää lähtikin opiskelemaan ja laskee nyt pennosia saadakseen mandariineja kaupasta, joten ulkomaanmatkat voi unohtaa. Viime vuonna ostettu kirkasvalolamppu valaisis aamuja, jos sen jaksais laittaa päälle.
Tää on nyt ainakin kolmas vuosi kun ihan oikeesti tiedostan pimeän ajan tuomat muutokset itsessäni. Aina syksyt on ollu mulle vaikeita, mutta olotila ei oo niin merkittävästi muuttunut talvella, eikä keväälläkään, että olisin ymmärtänyt taistella kaamosväsymystä vastaan. Luistelu ja lumilautailu on ihan superkivoja talviaktiviteetteja, mutta oon aina niin väsynyt ja ponneton, etten jaksa innostua niistäkään. Kesä on niin mun juttu!
Tää lähtee nyt taistelemaan itselleen pirteää päivälookia..
---
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
sunnuntai = lepopäivä
Vihdoin suostuin pelaamaan Magic The Gatheringia kun viikko oli tehokas ja tarvittiin nopea yhden päivän aivojen nollaus.
Tällä viedään tämä erä ;)
Tällä viedään tämä erä ;)
lauantai 21. marraskuuta 2009
KIA KAHA!!
BodyPump 72 is in da house!!
Neljäs pumppi tällä viikolla otti aika koville, mut oli tosi kiva treenata ihan ite ja keskittyy vaan siihen omaan tekemiseen. Erika veti hyvän jatkokoulutuksen vaikka mikin kanssa olikin ongelmia ja salistakin meidät ajettiin pois alkavan tunnin tieltä niin, et osa teoriasta käytiin käytävässä.
Onneks torstaina pidin treenivapaan, vaikka mieli tekikin mennä lenkille tai jumpalle, koska perjantaina sain taas hälyn Tuusulaan tuuraamaan pumppia. Hyvä et välissä oli sentään yks päivä ja kroppa sai lepoa.
Reidet tuntuikin välillä ja vähän irtonaisemmilta. Nyt ollaan hyvää vauhtia taas samassa jumitilanteessa kuin ennen kisoja ;)
Uus pumppi sisältää paljon puolikkaita ja tehokkaita osatoistoja, joten tämän ohjelman myötä jumit ei ainakaan helpota. Ihanan tehokas ohjelma. Todella tehokkaat vatsat ja hartiat! Askelkyykyissä tulee välissä myös tavallisia kyykkyjä, mikä on hyvä juttu. Olis niin kiva tehdä askelkyykyt kunnon painoilla, mut ei - 3,5kg per pääty oli jo ihan max. En tajuu mikä siinä liikkeessä on, et se ei mulla mene perille sinne mihin pitäis, vaan ainoastaan takajalan lonkankoukistaja on aina ihan tulessa. Lievästi eteen nojaamalla saan tuntuman etujalan pakaraan ja reiteen, mut sit ohjaaja jo muistuttaa pitämään selän pystyssä.
Mulla on lievästi notko selkä, ja rasva% pihtimittausta FAF - koulutuksessa opetellessa todettiin, että suoliluun harjanne on mulla aika edessä, joten ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että toi liike ei vaan onnaa :/
Sitä askelkyykkyä katsoi jo BP peruskoulutuksessa Tiina, jossain jatkokoulutuksessa Piia ja FAF-koulutuksessa kouluttaja. Myös oma valmentaja ja monet monet kollegat on tarkastanu, että teen sen oikein, mut ei vaan tunnu oikeelta. Salilla teen askelkyykyt mieluiten takajalka penkillä, koska silloin se lonkankoukistaja ei jännity ja saan tuntuman hyvin etujalkaan.
Normaalissa treenissä se onkin ihan ok, mut ohjatessa sapettaa, että joko teen ilman painoja ja kärvistelen "oikeella tekniikalla" tai otan painot ja sanon asiakkaille "älkää tehkö niin ku minä teen vaan niin ku minä sanon."
BodyPump 72 sisältää joka tapauksessa läjän uusia hyviä biisejä ja loistavia koreografioita. Ainoa hankaluus on taas niiden opettelu. Mitä hienompi ja erikoisempi koreografia, sitä hankalampi sitä on opetella. Puuh. Nyt sain sentään musat soimaan taustalle pienen vääntämisen jälkeen. HAH, ja nyt vasta tuli mieleen, että mun selän takana on CD-soitin johon olisin vaan voinu laittaa levyn soimaan ilman tätä monen tunnin häsläämistä koneella! Se on tätä kun tekee seitsemää asiaa samaan aikaan: kokkaa, ripustaa pyykkiä, bloggaa, lukee nettilehteä, lataa iPodia, säätää kaikkia mahdollisia playereita ja katsoo netistä videoita. Siis oikeesti samaan aikaan!
Oon maailman huonoin odottamaan ja siks aloitan aina uuden jutun kun joku vähänkään lataa tai kestää. Sit välillä on jo liian monta asiaa kesken kerralla eikä aivokapasiteetti enää riitä pyörittämään sitä kaikkea infoa ;)
Netistä voi by the way seurata livenä jenkkilän ms. fitness -kisoja osoitteessa http://fitnessamerica.distancelearningcenter.com/videos
Kisa käydään kokonaisuudessan tänä viikonloppuna ja mukana siellä on Mari Kasvi ja Else Lautala.
Aamupuuroa syödesä katselin illan viimeisiä hetkiä (aikaero!) ja satuin näkemään Elsen lavalla. On se huikea nainen. Sen piti jättää kisat väliin kantapään oikuttelun vuoksi, mut siellä se sit vaan viimehetkellä kuitenkin oli :) Huono puoli on se, että mun tekemä haastattelu sisältää nyt väärää tietoa ja täytyy korjata ennen julkaisua.
---
Neljäs pumppi tällä viikolla otti aika koville, mut oli tosi kiva treenata ihan ite ja keskittyy vaan siihen omaan tekemiseen. Erika veti hyvän jatkokoulutuksen vaikka mikin kanssa olikin ongelmia ja salistakin meidät ajettiin pois alkavan tunnin tieltä niin, et osa teoriasta käytiin käytävässä.Onneks torstaina pidin treenivapaan, vaikka mieli tekikin mennä lenkille tai jumpalle, koska perjantaina sain taas hälyn Tuusulaan tuuraamaan pumppia. Hyvä et välissä oli sentään yks päivä ja kroppa sai lepoa.
Reidet tuntuikin välillä ja vähän irtonaisemmilta. Nyt ollaan hyvää vauhtia taas samassa jumitilanteessa kuin ennen kisoja ;)
Uus pumppi sisältää paljon puolikkaita ja tehokkaita osatoistoja, joten tämän ohjelman myötä jumit ei ainakaan helpota. Ihanan tehokas ohjelma. Todella tehokkaat vatsat ja hartiat! Askelkyykyissä tulee välissä myös tavallisia kyykkyjä, mikä on hyvä juttu. Olis niin kiva tehdä askelkyykyt kunnon painoilla, mut ei - 3,5kg per pääty oli jo ihan max. En tajuu mikä siinä liikkeessä on, et se ei mulla mene perille sinne mihin pitäis, vaan ainoastaan takajalan lonkankoukistaja on aina ihan tulessa. Lievästi eteen nojaamalla saan tuntuman etujalan pakaraan ja reiteen, mut sit ohjaaja jo muistuttaa pitämään selän pystyssä.
Mulla on lievästi notko selkä, ja rasva% pihtimittausta FAF - koulutuksessa opetellessa todettiin, että suoliluun harjanne on mulla aika edessä, joten ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että toi liike ei vaan onnaa :/
Sitä askelkyykkyä katsoi jo BP peruskoulutuksessa Tiina, jossain jatkokoulutuksessa Piia ja FAF-koulutuksessa kouluttaja. Myös oma valmentaja ja monet monet kollegat on tarkastanu, että teen sen oikein, mut ei vaan tunnu oikeelta. Salilla teen askelkyykyt mieluiten takajalka penkillä, koska silloin se lonkankoukistaja ei jännity ja saan tuntuman hyvin etujalkaan.
Normaalissa treenissä se onkin ihan ok, mut ohjatessa sapettaa, että joko teen ilman painoja ja kärvistelen "oikeella tekniikalla" tai otan painot ja sanon asiakkaille "älkää tehkö niin ku minä teen vaan niin ku minä sanon."
BodyPump 72 sisältää joka tapauksessa läjän uusia hyviä biisejä ja loistavia koreografioita. Ainoa hankaluus on taas niiden opettelu. Mitä hienompi ja erikoisempi koreografia, sitä hankalampi sitä on opetella. Puuh. Nyt sain sentään musat soimaan taustalle pienen vääntämisen jälkeen. HAH, ja nyt vasta tuli mieleen, että mun selän takana on CD-soitin johon olisin vaan voinu laittaa levyn soimaan ilman tätä monen tunnin häsläämistä koneella! Se on tätä kun tekee seitsemää asiaa samaan aikaan: kokkaa, ripustaa pyykkiä, bloggaa, lukee nettilehteä, lataa iPodia, säätää kaikkia mahdollisia playereita ja katsoo netistä videoita. Siis oikeesti samaan aikaan!
Oon maailman huonoin odottamaan ja siks aloitan aina uuden jutun kun joku vähänkään lataa tai kestää. Sit välillä on jo liian monta asiaa kesken kerralla eikä aivokapasiteetti enää riitä pyörittämään sitä kaikkea infoa ;)
Netistä voi by the way seurata livenä jenkkilän ms. fitness -kisoja osoitteessa http://fitnessamerica.distancelearningcenter.com/videos
Kisa käydään kokonaisuudessan tänä viikonloppuna ja mukana siellä on Mari Kasvi ja Else Lautala.
Aamupuuroa syödesä katselin illan viimeisiä hetkiä (aikaero!) ja satuin näkemään Elsen lavalla. On se huikea nainen. Sen piti jättää kisat väliin kantapään oikuttelun vuoksi, mut siellä se sit vaan viimehetkellä kuitenkin oli :) Huono puoli on se, että mun tekemä haastattelu sisältää nyt väärää tietoa ja täytyy korjata ennen julkaisua.
---
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
BF BP IHQ
Ei ollut pää kipee mutta niska, hartiat, kyljet, selkä ja jalat oli.
BodyPump meinas käydä ylivoimaiseksi viimeistään askelkyykyissä, kun ei meinannut jalat tärinältään pysyä laudalla.
Ennätysmäärä asiakkaita tunnilla ja kiekot meinas loppua kesken! Huikeeta! Luovutin omat kiloset pois ja sain ottaa sen verran kevyemmin, mut silti tuntui raskaalta kun lihat oli jo valmiiksi kipeet. Nyt tuntuu siltä ku olis oikeen reenannu! Ihana lihasväsy :)
Nyt väsyttää tämä monen päivän riehuminen. C.S.I Miamin jälkeen nukkumaan ja huomenna eduskuntaan visiitille. Taidan jäädä seuraamaan kyselytuntia. Katsokaa telkkarista kun mä heilutan parvella :D
--
BodyPump meinas käydä ylivoimaiseksi viimeistään askelkyykyissä, kun ei meinannut jalat tärinältään pysyä laudalla.
Ennätysmäärä asiakkaita tunnilla ja kiekot meinas loppua kesken! Huikeeta! Luovutin omat kiloset pois ja sain ottaa sen verran kevyemmin, mut silti tuntui raskaalta kun lihat oli jo valmiiksi kipeet. Nyt tuntuu siltä ku olis oikeen reenannu! Ihana lihasväsy :)
Nyt väsyttää tämä monen päivän riehuminen. C.S.I Miamin jälkeen nukkumaan ja huomenna eduskuntaan visiitille. Taidan jäädä seuraamaan kyselytuntia. Katsokaa telkkarista kun mä heilutan parvella :D
--
tiistai 17. marraskuuta 2009
Sirkuspelleilyä
Tänään leikin sirkusakrobaattia Circus Helsingin akrobatiatreeneissä :D
Tulostin ei tietenkää toiminut kun piti tulostaa reittiohje, joten painoin reitin visusti mieleen - ja eksyin. Tietysti eksyin! Ainahan mä eksyn. Se ei edes itseä yllätä enää. Oli mulla sentään joku haisu mihin suuntaan pitää mennä ja minkä näköistä rakennusta etsin. Sit kun vihdoin löysin sen valtaisan tiilikompleksin, en meinannut löytää sitä oikeeta sisäänkäyntiä mistään. Kävelin pihaa ympäri ja kiersin pariin kertaan sen taulun kautta jossa oli se punainen "olet tässä" merkki, ja koitin suunnistaa.. Vihdoin löysin, enkä ollut ku pari minuuttia myöhässä! Hih, olis luullut että sillä harhailulla olisin myöhästyny enemmänkin.
Oli hurjan hauskaa tehdä kaikkia kuperkeikka-kärrynpyörä-päälläseisonta-tasapainoiluita, Air Trackilla arabipomppuja patjakasalle ja kaikkee sitä kivaa jota telinevoikassa tehtiin kun oltiin vielä pikkusia ja kevyitä.
Huomenna saattaa olla oudoksestaan pää kipee kun oltiin niin paljon pää alaspäin ja tehtiin hartiapomppuja ja muita joita ei ihan joka päivä tuu itsekseen tehtyä.
Harmillisen myöhään vaan on nuo treenit. Vasta kymmeneltä kotona ja vielä niin täynnä virtaa, ettei nukkumaan menoa kannata edes ajatella. Onneks C.S.I New York alkaa juuri ja sitä katsoessa on hyvä rauhoittua.
Eilen tuurasin sairastunutta ohjaajaa BP tunnilla Tuusulassa. Eniron reittipalvelu opasti poikkeamaan kaksi kertaa Tuuskilta pois, tekemään U-käännöksen ja palaamaan takaisin Tuuskille. Hah. Onneks ymmärsin kyseenalaistaa, ja omia suunnistustaitoja epäillen varmistin asian vielä Panun reittipalvelusta (isäpuolelta, jolla päässään vähintään kaikkien pohjoismaiden ja euroopan kartastot) joka vahvisti epäilyni. Pääsin kertalaakista perille! Tosin eksyin sitten siellä keskuksessa kun se pukkari oli niin monen mutkan takana ;) Eniromaista!
Nyt kupponen uniteetä ja pari ruisleipää nassuun. Huomenna onkin taas oma pumppitunti - onks tää nyt sitä kevyesti ottamista flunssan jälkeen? ;)
Tulostin ei tietenkää toiminut kun piti tulostaa reittiohje, joten painoin reitin visusti mieleen - ja eksyin. Tietysti eksyin! Ainahan mä eksyn. Se ei edes itseä yllätä enää. Oli mulla sentään joku haisu mihin suuntaan pitää mennä ja minkä näköistä rakennusta etsin. Sit kun vihdoin löysin sen valtaisan tiilikompleksin, en meinannut löytää sitä oikeeta sisäänkäyntiä mistään. Kävelin pihaa ympäri ja kiersin pariin kertaan sen taulun kautta jossa oli se punainen "olet tässä" merkki, ja koitin suunnistaa.. Vihdoin löysin, enkä ollut ku pari minuuttia myöhässä! Hih, olis luullut että sillä harhailulla olisin myöhästyny enemmänkin.
Oli hurjan hauskaa tehdä kaikkia kuperkeikka-kärrynpyörä-päälläseisonta-tasapainoiluita, Air Trackilla arabipomppuja patjakasalle ja kaikkee sitä kivaa jota telinevoikassa tehtiin kun oltiin vielä pikkusia ja kevyitä.
Huomenna saattaa olla oudoksestaan pää kipee kun oltiin niin paljon pää alaspäin ja tehtiin hartiapomppuja ja muita joita ei ihan joka päivä tuu itsekseen tehtyä.
Harmillisen myöhään vaan on nuo treenit. Vasta kymmeneltä kotona ja vielä niin täynnä virtaa, ettei nukkumaan menoa kannata edes ajatella. Onneks C.S.I New York alkaa juuri ja sitä katsoessa on hyvä rauhoittua.
Eilen tuurasin sairastunutta ohjaajaa BP tunnilla Tuusulassa. Eniron reittipalvelu opasti poikkeamaan kaksi kertaa Tuuskilta pois, tekemään U-käännöksen ja palaamaan takaisin Tuuskille. Hah. Onneks ymmärsin kyseenalaistaa, ja omia suunnistustaitoja epäillen varmistin asian vielä Panun reittipalvelusta (isäpuolelta, jolla päässään vähintään kaikkien pohjoismaiden ja euroopan kartastot) joka vahvisti epäilyni. Pääsin kertalaakista perille! Tosin eksyin sitten siellä keskuksessa kun se pukkari oli niin monen mutkan takana ;) Eniromaista!
Nyt kupponen uniteetä ja pari ruisleipää nassuun. Huomenna onkin taas oma pumppitunti - onks tää nyt sitä kevyesti ottamista flunssan jälkeen? ;)
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Flunssa väsytetty!
Tänään kävin jo Tiksun kanssa lenkillä! :D
35min lenkki sisälsi 10min lämmittelyn 15min juoksua ja loikkia ja 10min kävelyä loppuun. Koitin välttää hengästymistä, mut hiki tuli joka tapauksessa, se tuntu kivalta :)
Kotona vielä vähä vatsarutistuksia, kylkitaiutuksia ja vipareita ja sit vähän venyjä. Kyllä olo oli sata kertaa parempi kun vähän harrasti liikuntoa.
Sairastellessa mietin sellastakin asiaa, et jos yrittäisinkin olla suunnittelematta kovasti eteenpäin. Onnistuisinkohan? Jospa vasta koulusta tullessa päättäisinkin mitä minäkin päivänä teen? En aikatauluttaiskaan viikkoa etukäteen vaan menisin treenaamaan jos siltä tuntuu, ja pitäisin lepopäivän jos väsyttää. Haaveilen siitä, että aloittaisin jonkun harrastuksen - siis jonkun sellasen joka olis tiettynä päivänä tiettyyn aikaan ja olis kivaa. Yhtenä iltana viikossa olis se uus juttu, yhtenä pumppi ja sit olis vielä 5 päivää jäljellä kaikkeen muuhun. Katotaan ny...
Sillä välin ratkon taas elämän mysteereitä miinaharavaa pelaten. Se on kyllä maaginen peli. Kaikki ongelmat ratkee ikään kuin itsestään kun pelailee.
Tällä hetkellä parhaat tulokset on:
Helppo: 6 sek
Keskivaikea: 43 sek
Vaikea: 154 sek
Muistan et meni monta vuotta ennen kuin sain auki tuon vaikeimman, mut sen jälkeen on tulokset parantunu monta kertaa.
35min lenkki sisälsi 10min lämmittelyn 15min juoksua ja loikkia ja 10min kävelyä loppuun. Koitin välttää hengästymistä, mut hiki tuli joka tapauksessa, se tuntu kivalta :)
Kotona vielä vähä vatsarutistuksia, kylkitaiutuksia ja vipareita ja sit vähän venyjä. Kyllä olo oli sata kertaa parempi kun vähän harrasti liikuntoa.
Sairastellessa mietin sellastakin asiaa, et jos yrittäisinkin olla suunnittelematta kovasti eteenpäin. Onnistuisinkohan? Jospa vasta koulusta tullessa päättäisinkin mitä minäkin päivänä teen? En aikatauluttaiskaan viikkoa etukäteen vaan menisin treenaamaan jos siltä tuntuu, ja pitäisin lepopäivän jos väsyttää. Haaveilen siitä, että aloittaisin jonkun harrastuksen - siis jonkun sellasen joka olis tiettynä päivänä tiettyyn aikaan ja olis kivaa. Yhtenä iltana viikossa olis se uus juttu, yhtenä pumppi ja sit olis vielä 5 päivää jäljellä kaikkeen muuhun. Katotaan ny...
Sillä välin ratkon taas elämän mysteereitä miinaharavaa pelaten. Se on kyllä maaginen peli. Kaikki ongelmat ratkee ikään kuin itsestään kun pelailee.
Tällä hetkellä parhaat tulokset on:
Helppo: 6 sek
Keskivaikea: 43 sek
Vaikea: 154 sek
Muistan et meni monta vuotta ennen kuin sain auki tuon vaikeimman, mut sen jälkeen on tulokset parantunu monta kertaa.
torstai 12. marraskuuta 2009
Kipeenä mikään ei maistu miltään
Tekee mieli kaikkea hyvää, mutta mikään ei maistu miltään. Ei edes pinkit Dominot :(
Ostin pähkinävoita leivälle - ei maistu. Tuoksuu kyllä kun oikein nuuhkii, mutta suussa tuntuu vaan tahmeelta. Eilen teki niin paljon mieli jätskiä, et ostin kaupasta Magnumin (strawberry white) - ei maistunu. Sorbettiosioista (vai onks ne jotain hilloa?) tuli vähän makua, tai ehkä se oli vaan joku tunne suussa, jonka kuvittelin mauksi. Toisin sanoen 250kcal turhaa!
Pinkit Dominot tuoksuu taivaalliselta, mut ei maistu. Joku pieni häivähdys, jonka voisi tulkita mauksi, sai mut syömään niitä kuitenkin 5kpl.. 5 x 67kcal ihan vaan pienen häivähdyksen takia!
Mikä pahinta: Kahvi ei maistu! Aistin vaan ne kitkerät jälkimaut..
Koitan väsätä appron tehtäviä, mutta ne ei oikein etene. Lihaksia särkee ja huimaa! Tehtävien deadline on maanantaina, joten ihan hyvää aikaa tässä olis oikeestaan vaikka pötköttää soffalla kunnes tää huimaus menee ohi - ei se ihan nomaalia kuitenkaan ole.
Mulla pitäis olla joku henkilökohtainen avustaja joka neuvois mitä missäkin tilanteessa olis järkevintä tehdä, kun en ilmeisesti aina ymmärrä omaa parastani. Vapaaehtoisia? Anyone?
Ostin pähkinävoita leivälle - ei maistu. Tuoksuu kyllä kun oikein nuuhkii, mutta suussa tuntuu vaan tahmeelta. Eilen teki niin paljon mieli jätskiä, et ostin kaupasta Magnumin (strawberry white) - ei maistunu. Sorbettiosioista (vai onks ne jotain hilloa?) tuli vähän makua, tai ehkä se oli vaan joku tunne suussa, jonka kuvittelin mauksi. Toisin sanoen 250kcal turhaa!
Pinkit Dominot tuoksuu taivaalliselta, mut ei maistu. Joku pieni häivähdys, jonka voisi tulkita mauksi, sai mut syömään niitä kuitenkin 5kpl.. 5 x 67kcal ihan vaan pienen häivähdyksen takia!
Mikä pahinta: Kahvi ei maistu! Aistin vaan ne kitkerät jälkimaut..
Koitan väsätä appron tehtäviä, mutta ne ei oikein etene. Lihaksia särkee ja huimaa! Tehtävien deadline on maanantaina, joten ihan hyvää aikaa tässä olis oikeestaan vaikka pötköttää soffalla kunnes tää huimaus menee ohi - ei se ihan nomaalia kuitenkaan ole.
Mulla pitäis olla joku henkilökohtainen avustaja joka neuvois mitä missäkin tilanteessa olis järkevintä tehdä, kun en ilmeisesti aina ymmärrä omaa parastani. Vapaaehtoisia? Anyone?
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Sairasvuoteella
Koomailin koko viikonlopun äipän sohvalla kuumeisempana kuin moneen vuoteen. Toisaalta harmitti, kun en saanut sairastaa kotona, mutta äidin ja pikkuveljen hoidossa oli kyllä ihan paras sairastaa.
Veli teki huippuhyvää pannaria, jota ehdin syömään masun täyteen juuri ennen kuin flunssa vei makuaistin. Loppuajan Niklas kääntelikin dvd-levyjä ja hoiti Frendit-maratonin sujuvuudesta. Kolme tuotantokautta putkeen! Nukuttiin kyllä välillä, mut jatkettiin heti kun silmät taas aukes.
Äiti teki ruokaa ja huolehti että lapsella on kaikki hyvin :)
Oli ihanaa kun sai vaan olla.
Veli teki huippuhyvää pannaria, jota ehdin syömään masun täyteen juuri ennen kuin flunssa vei makuaistin. Loppuajan Niklas kääntelikin dvd-levyjä ja hoiti Frendit-maratonin sujuvuudesta. Kolme tuotantokautta putkeen! Nukuttiin kyllä välillä, mut jatkettiin heti kun silmät taas aukes.
Äiti teki ruokaa ja huolehti että lapsella on kaikki hyvin :)
Oli ihanaa kun sai vaan olla.
torstai 5. marraskuuta 2009
Kipiänä kotona
Tänään ois ollut luento siitä, miten yliopiston esseekyssäreihin kuuluu vastata. Tää luento olis saanut olla ihan koulun alkuun, ennen ensimmäistäkään tenttiä!
Onneks opiskelijatoverini lupas tehdä muistiinpanot mulle, jotta saan sairastaa kotona ja levätä taudin heti pois. Pihkura sentään kun piti tällänen tulla nyt kun olen lähdössä Poriin kolmen kuukauden jälkeen.. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta rakasta mummia on kova ikävä, mut yli seitsemänkymppistä sydänvikaista pientä naista ei sais tartuttaa mihinkään pöpöihin, varsinkaan näin sikiksen aikaan. JOS tää on keuhkoputkentulehdusta niin sehän ei tietääkseni tartu, mut who knows.
Isä pyysi jossain vaiheessa treeniohjelmaa itselleen, ja ajattelin sellaisen pläjäyttää isänpäiväksi, ja raahata isukin myös Porihallin BP-tunnille. Oon ihan 100-varma, että ukko ihastuis tuntiin kun vaan kokeilis. En taida kuitenkaan ite pystyy menee mukaan, joten ei sitä sinne saa. Pitäis vielä vähän treenata et pystyisin sen kantamaan sinne väkisin :/
Lupasin myös veljen kanssa mennä salille katsoo sen tekniikat kuntoon, mut saa kattoo nyt.. Ja hippaseuraakin olis tarjolla ja olis niin komiaa mennä pitkästä aikaa Porin yöhön, mut...
Onneks opiskelijatoverini lupas tehdä muistiinpanot mulle, jotta saan sairastaa kotona ja levätä taudin heti pois. Pihkura sentään kun piti tällänen tulla nyt kun olen lähdössä Poriin kolmen kuukauden jälkeen.. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta rakasta mummia on kova ikävä, mut yli seitsemänkymppistä sydänvikaista pientä naista ei sais tartuttaa mihinkään pöpöihin, varsinkaan näin sikiksen aikaan. JOS tää on keuhkoputkentulehdusta niin sehän ei tietääkseni tartu, mut who knows.
Isä pyysi jossain vaiheessa treeniohjelmaa itselleen, ja ajattelin sellaisen pläjäyttää isänpäiväksi, ja raahata isukin myös Porihallin BP-tunnille. Oon ihan 100-varma, että ukko ihastuis tuntiin kun vaan kokeilis. En taida kuitenkaan ite pystyy menee mukaan, joten ei sitä sinne saa. Pitäis vielä vähän treenata et pystyisin sen kantamaan sinne väkisin :/
Lupasin myös veljen kanssa mennä salille katsoo sen tekniikat kuntoon, mut saa kattoo nyt.. Ja hippaseuraakin olis tarjolla ja olis niin komiaa mennä pitkästä aikaa Porin yöhön, mut...
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Ylen tosi tarina: Burnout
Eilen tuli Ylen tosi tarina: Burnout.
Puolen tunnin ajan seurattiin kolmen loppuun palaneen nuoren aikuisen tarinaa. Oli jotenkin tosi ahdistavaa tunnistaa ne omat oireet taas ja muistaa se paha olo. Toisaalta oli lohdullista huomata, että muillakin on samoja tuntemuksia, enkä ole ainoa alle nelikymppinen joka stressaantuu elämästään ilman mitään "pätevää syytä".
Mikä sitten olis pätevä syy? Konkurssi, läheisen kuolema, oma sairaus jne. radikaalit elämää horjuttavat asiat. Se syyllisyys, joka tulee ahdistuksesta, kun kaikki ulkoiset puitteet on kuitenkin hyvin, ei ainakaan paranna asiaa.
Ei ehkä olis pitänyt katsoo sitä dokkaria viimeiseksi illalla, koska yö oli sitten tosi levoton. Unissani olin kummitusjunassa, hyppäsin uimahyppyjä tosi korkeelta, laskin vesiliukumäkeä pimeessä tunnelissa, vedin jumppaa, olin töissä ja koulussa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa jotka mua on joskus ahdistanu, ihmisten kanssa, jotka joskus on jollain tavalla huojuttaneet mun mielenrauhaa.
Uni oli tosi katkonaista. Aamulla olo oli ahdistunut ja syke korkeella. Tuntuu kuin oisin urheillu koko yön, eikä sydämen jyske tunnu asettuvan.. Aamulla eka ajatus oli et TÄYTYY mennä kouluun ja TÄYTYY mennä vetää pumppia.
Mun koulupäivä on tänään 12.15 vain yks palaveri tulevista projekteista, sen jälkeen tenttiin lukemista omaan tahtiin ja pumpin jälkeen äipän luo syömään. Eli tosi iisi päivä. Miks se BP mua nyt taas ahistaa, vaikka ihan oikeesti tykkään sitä vetää? Otan vaan paineita siitä, et mun PITÄIS olla maailman paras pumppiohjaaja, ja pari viimeistä kertaa oon unohtanu jonku iskun jostain ja oon varma et asiakkaat kaikkoo tunnilta pikkuhiljaa mun ammattitaidottomuuden vuoksi.
Kuvittelin, et kisojen jälkeen pystyisin ajattelemaan jotain muuta ku ruokaa, syömisiä ja aamupainoa. Ei. En pysty. Valmentajan kanssa juttelin eilen puhelimessa, ja hää lohdutteli että vaikka omaan silmään kaikki kroppaan kertyvä on läskiä, se on oikeesti nestettä, jonka keho kerää hätäpäissään, mutta josta se luopuu kuukauden kuluessa. Niinpä. Kyllähän se aamupaino on taas lähtenyt laskuun siitä kuudestakympistä ilman, että oon tehnyt mitään laihdutustemppuja. Oon vaan pitänyt ruokailut hanskassa ja ruokarytmin samana ku dieetillä.
Appro stressaa. Elämässä on tapahtunu niin paljon kaikkee (koulun aloitus, kisat, dieetti ja sen loppuminen, jumpan vetäminen) et pää on niin täynnä ajatuksia, ettei fokus pysy kirjan tekstissä. Haaveilen joka päivä asettuvani sohvalle kirja kädessä ja napostelen jotain rypäleitä nyt kun se on taas mahdollista, ja ahmin tietoa median historiasta. Joka päivä on kuitenkin liikaa kaikkea muuta, enkä kuitenkaan saa mitään aikaiseks. Ehkä nyt pitäis oikeesti vetää happea, ja tenttiä tämä osuus vasta joulukuussa. Käyn kyllä katsomassa mitä tentissä vaaditaan, mut koitan asennoitua siihen niin, et nyt ei tarvi päästä ees läpi.
Kunpa osaisin suhtautuu kevyemmin asioihin! Tarviiks itseltään aina vaatii enemmän kuin mihin pystyy? Tarviiks aina olla valmis heti? Voisko joskus tehdä jotain ihan rauhassa omaksi ilokseen?
...
Puolen tunnin ajan seurattiin kolmen loppuun palaneen nuoren aikuisen tarinaa. Oli jotenkin tosi ahdistavaa tunnistaa ne omat oireet taas ja muistaa se paha olo. Toisaalta oli lohdullista huomata, että muillakin on samoja tuntemuksia, enkä ole ainoa alle nelikymppinen joka stressaantuu elämästään ilman mitään "pätevää syytä".
Mikä sitten olis pätevä syy? Konkurssi, läheisen kuolema, oma sairaus jne. radikaalit elämää horjuttavat asiat. Se syyllisyys, joka tulee ahdistuksesta, kun kaikki ulkoiset puitteet on kuitenkin hyvin, ei ainakaan paranna asiaa.
Ei ehkä olis pitänyt katsoo sitä dokkaria viimeiseksi illalla, koska yö oli sitten tosi levoton. Unissani olin kummitusjunassa, hyppäsin uimahyppyjä tosi korkeelta, laskin vesiliukumäkeä pimeessä tunnelissa, vedin jumppaa, olin töissä ja koulussa ja kaikissa mahdollisissa paikoissa jotka mua on joskus ahdistanu, ihmisten kanssa, jotka joskus on jollain tavalla huojuttaneet mun mielenrauhaa.
Uni oli tosi katkonaista. Aamulla olo oli ahdistunut ja syke korkeella. Tuntuu kuin oisin urheillu koko yön, eikä sydämen jyske tunnu asettuvan.. Aamulla eka ajatus oli et TÄYTYY mennä kouluun ja TÄYTYY mennä vetää pumppia.
Mun koulupäivä on tänään 12.15 vain yks palaveri tulevista projekteista, sen jälkeen tenttiin lukemista omaan tahtiin ja pumpin jälkeen äipän luo syömään. Eli tosi iisi päivä. Miks se BP mua nyt taas ahistaa, vaikka ihan oikeesti tykkään sitä vetää? Otan vaan paineita siitä, et mun PITÄIS olla maailman paras pumppiohjaaja, ja pari viimeistä kertaa oon unohtanu jonku iskun jostain ja oon varma et asiakkaat kaikkoo tunnilta pikkuhiljaa mun ammattitaidottomuuden vuoksi.
Kuvittelin, et kisojen jälkeen pystyisin ajattelemaan jotain muuta ku ruokaa, syömisiä ja aamupainoa. Ei. En pysty. Valmentajan kanssa juttelin eilen puhelimessa, ja hää lohdutteli että vaikka omaan silmään kaikki kroppaan kertyvä on läskiä, se on oikeesti nestettä, jonka keho kerää hätäpäissään, mutta josta se luopuu kuukauden kuluessa. Niinpä. Kyllähän se aamupaino on taas lähtenyt laskuun siitä kuudestakympistä ilman, että oon tehnyt mitään laihdutustemppuja. Oon vaan pitänyt ruokailut hanskassa ja ruokarytmin samana ku dieetillä.
Appro stressaa. Elämässä on tapahtunu niin paljon kaikkee (koulun aloitus, kisat, dieetti ja sen loppuminen, jumpan vetäminen) et pää on niin täynnä ajatuksia, ettei fokus pysy kirjan tekstissä. Haaveilen joka päivä asettuvani sohvalle kirja kädessä ja napostelen jotain rypäleitä nyt kun se on taas mahdollista, ja ahmin tietoa median historiasta. Joka päivä on kuitenkin liikaa kaikkea muuta, enkä kuitenkaan saa mitään aikaiseks. Ehkä nyt pitäis oikeesti vetää happea, ja tenttiä tämä osuus vasta joulukuussa. Käyn kyllä katsomassa mitä tentissä vaaditaan, mut koitan asennoitua siihen niin, et nyt ei tarvi päästä ees läpi.
Kunpa osaisin suhtautuu kevyemmin asioihin! Tarviiks itseltään aina vaatii enemmän kuin mihin pystyy? Tarviiks aina olla valmis heti? Voisko joskus tehdä jotain ihan rauhassa omaksi ilokseen?
...
tiistai 3. marraskuuta 2009
Fitness Expo - kooste uusimmassa Bodyssa
Bodyn sivulle olivat valinneet mun vaparista saman kuvan kuin tuossa blogin headerissa, mutta eri päivältä. Tiedän sen siitä, että kyynärvaaka on kallellaan eri suuntaan ;)
"Vapaaohjelma oli todella mieletön! Nightwishin Bye Bye Beautiful on vhva biisi, joka tarvitsee vahvan tulkinnan ja Johanna teki sen paremmin kuin hyvin. Koreografia sisälsi vauhtia ja vaativia elementtejä ja liikkeet oli sidottu toisiinsa. Todella viimeistelty lopputulos. Mutta fysiikka kaipaa vielä panostusta. Malli on hyvä, mutta fysiikka on vielä raakile ja lihasta tarvitaan lisää, samoin lihaskireyttä" (Body 7/2009)
Bodyn kuva-arkistoon pääset tästä
Valtava treenimotivaatio tuli heti, kun näki kuvia paperiversiona. On se ihan eri asia tuijotella koneen ruutua kuin selata lehteä - paperilla kaikki on jotenkin konkreettisempaa.
Nyt olis jo kauheet poltteet tehdä uutta vaparia. Kuuntelen musiikkeja "sillä korvalla" ja mietin mitä liikkeitä mihinkin kohtaan sopisi. Mielessä on myös muutamia temppuja, joita haluaisin opetella seuravaan settiin. Nyt pitäis vaan malttaa vielä hetki. Seuraaviin kisoihin on kuitenkin niin reilusti aikaa, että nyt olis hyvä hengähtää, vetää happea ja keskittyä elämästä nauttimiseen.
Eilinen oli jo hyvä alku: Kävin 30min spinnissä, joka lämmitti jalat mukavasti. Sit tein pumppitangon kanssa vähän ojentajaa, haukkaria, rintaa ja muutamia kyykkyhyppyjä. Venyttelytilassa tein etunojassa kaikkia erilaisia jalkojen heittoja ja kikkailuita (tasapaino ja keskivartalon tuki) sekä tietysti vatsarutistuksia. Loppuun hyvät venyt. Oikeelle puolelle pystyy hyvin tekemään ylispaguvenytykset, mut toi vasen puoli krinnaa niin maan p... aljon, ja Anja kyllä kielsi tekemästä sille pitkiä venyjä. Sekin tuntui kuitenkin pumppaavilla venytyksillä ikään kuin aukeevan, eikä ollut enää ihan niin kipee. Kun tietäis pitäiskö sen antaa nyt vaan olla vai venyttää vai mitä..
Oli kuitenkin tsi kiva tehdä ihan kunnon treeni, mut ei kuitenkaan veren maku suussa, vaan ihan tollasta kivaa. Ai vitsi, suunnittelin et olisin menny tänäänki yhelle ryhmäliikuntatunnille, mut se alkais NYT. En taida ehtii ;) Ja itse asiassa MUN TÄYTYY LUKEE!!
Tänään oli sen meidän henkilöhaastatteluprojektin kritiikki, ja tulihan taas kritiikkiä kunnolla.
Väittelyä oli myös Kiken urasta ja lajista, kun maikka kiven kovaan väitti että nainen on fitnesskilpailija ja mun mielestä VAIN kehonrannuksessa kilpaillut. Enhän mä tietenkään vanhemmalle voi vastaan väittää, varsinkin kun sanoi kuvanneensa Kikeä fitnesskisoissa. Hmm.. Googlekaan ei kyllä yhdistä Kikeä fitnessiin, vaikka kieltämättä nykykarkeloissa olis ehdottomasti ennemmin BF kuin CBB, saati bodauskamaa. Kato vaik täst! Enkä mä kyllä missään muista nähneeni tai kuulleeni, et Kike olis vetänyt minkäänlaista fitnessvaparia missään koskaan. Korjatkaa jos olen väärässä!
No mutta meidän haastattelu ja taitto oli mun omasta mielestä pirun komiat, vaik pieniä viilauksia olis voinut tehdä. Mun mielestä kuitenkin opettajan kommentti, että dieetistä kerrottiin maallikon mielestä liikaa, oli aiheeton, koska kohdelehti oli sportti tai fit tms. eli kohderyhmää nuoret liikkuvat ihmiset, joita dieetti ja ruokailutottumukset kiinnostaa aina. En mäkään jostain HS:n kotimaan sivun uutisesta sano, et siin on liikaa politiikkaa maallikolle. Nih!
Se Kujojen maikka tuli mulle tauolla sit vielä sanomaan, että tutustuttuaan Elomaanpariskunnan kautta tähän skeneen, pitää koko lajia sairaana koko sen nappikaupan ja bisneksen takia, joka saa ihmisten mielikuvat vääristymään. Häntä surettaa ne ihmiset, jotka vaipuu epätoivoon, koska niillä ei koskaan ole mahdollisuutta yltää samaan kuin nää extremistit. Ööh, eiks sama päde kaikkiin huippuihin? Vois epätoivo tulla siitäkin, ettei koskaan opi soittamaan niin ku Aleksi Laiho eikä koskaan tule olemaan niin nopee ku Usain Bolt, tai ajaa formulaa niin ku Kimi, tai edes niin ku JJ.
Oikeessa se oli siinä, et ihmisten kauneuskäsitykset muuttuu ja aletaan tavotella jotain sairasta täydellisyyttä. Hän oli huolissaan nuorten viiltelystä ja bulimiasta ja nuorten tyttöjen masennuksesta ja täydellisyyden tavottelusta.. tavoitellaan jotain pinnallista epäinhimillistä ulkomuotoa, jonka omaa 1% kansasta.
Puhuikohan se musta? onks se lukenu mun blogia? Onkohan se seurannu mua pidempäänki? ;) Aloin silti ajattelemaan sitä, kuinka sairas mä oikeesti oon! En kai mä oo sairas - mä oon vaan nyky-yhteiskunnan tuotos, joka ei oo koskaan tyytyväinen itseensä eikä ympäristöönsä. Aina vois tehdä paremmin ja tehokkaammin, olla parempi ja tehokkaampi. Heikkouksia ei saa olla, ne tekee susta sekundaa!
Nyt otan käteeni tuon Sanomia kaikille ja sukellan lehdistön historiaan. Tai ehkä käyn Tikon kans ensin ulkona.. ;)
"Vapaaohjelma oli todella mieletön! Nightwishin Bye Bye Beautiful on vhva biisi, joka tarvitsee vahvan tulkinnan ja Johanna teki sen paremmin kuin hyvin. Koreografia sisälsi vauhtia ja vaativia elementtejä ja liikkeet oli sidottu toisiinsa. Todella viimeistelty lopputulos. Mutta fysiikka kaipaa vielä panostusta. Malli on hyvä, mutta fysiikka on vielä raakile ja lihasta tarvitaan lisää, samoin lihaskireyttä" (Body 7/2009)
Bodyn kuva-arkistoon pääset tästä
Valtava treenimotivaatio tuli heti, kun näki kuvia paperiversiona. On se ihan eri asia tuijotella koneen ruutua kuin selata lehteä - paperilla kaikki on jotenkin konkreettisempaa.
Nyt olis jo kauheet poltteet tehdä uutta vaparia. Kuuntelen musiikkeja "sillä korvalla" ja mietin mitä liikkeitä mihinkin kohtaan sopisi. Mielessä on myös muutamia temppuja, joita haluaisin opetella seuravaan settiin. Nyt pitäis vaan malttaa vielä hetki. Seuraaviin kisoihin on kuitenkin niin reilusti aikaa, että nyt olis hyvä hengähtää, vetää happea ja keskittyä elämästä nauttimiseen.
Eilinen oli jo hyvä alku: Kävin 30min spinnissä, joka lämmitti jalat mukavasti. Sit tein pumppitangon kanssa vähän ojentajaa, haukkaria, rintaa ja muutamia kyykkyhyppyjä. Venyttelytilassa tein etunojassa kaikkia erilaisia jalkojen heittoja ja kikkailuita (tasapaino ja keskivartalon tuki) sekä tietysti vatsarutistuksia. Loppuun hyvät venyt. Oikeelle puolelle pystyy hyvin tekemään ylispaguvenytykset, mut toi vasen puoli krinnaa niin maan p... aljon, ja Anja kyllä kielsi tekemästä sille pitkiä venyjä. Sekin tuntui kuitenkin pumppaavilla venytyksillä ikään kuin aukeevan, eikä ollut enää ihan niin kipee. Kun tietäis pitäiskö sen antaa nyt vaan olla vai venyttää vai mitä..
Oli kuitenkin tsi kiva tehdä ihan kunnon treeni, mut ei kuitenkaan veren maku suussa, vaan ihan tollasta kivaa. Ai vitsi, suunnittelin et olisin menny tänäänki yhelle ryhmäliikuntatunnille, mut se alkais NYT. En taida ehtii ;) Ja itse asiassa MUN TÄYTYY LUKEE!!
Tänään oli sen meidän henkilöhaastatteluprojektin kritiikki, ja tulihan taas kritiikkiä kunnolla.
Väittelyä oli myös Kiken urasta ja lajista, kun maikka kiven kovaan väitti että nainen on fitnesskilpailija ja mun mielestä VAIN kehonrannuksessa kilpaillut. Enhän mä tietenkään vanhemmalle voi vastaan väittää, varsinkin kun sanoi kuvanneensa Kikeä fitnesskisoissa. Hmm.. Googlekaan ei kyllä yhdistä Kikeä fitnessiin, vaikka kieltämättä nykykarkeloissa olis ehdottomasti ennemmin BF kuin CBB, saati bodauskamaa. Kato vaik täst! Enkä mä kyllä missään muista nähneeni tai kuulleeni, et Kike olis vetänyt minkäänlaista fitnessvaparia missään koskaan. Korjatkaa jos olen väärässä!
No mutta meidän haastattelu ja taitto oli mun omasta mielestä pirun komiat, vaik pieniä viilauksia olis voinut tehdä. Mun mielestä kuitenkin opettajan kommentti, että dieetistä kerrottiin maallikon mielestä liikaa, oli aiheeton, koska kohdelehti oli sportti tai fit tms. eli kohderyhmää nuoret liikkuvat ihmiset, joita dieetti ja ruokailutottumukset kiinnostaa aina. En mäkään jostain HS:n kotimaan sivun uutisesta sano, et siin on liikaa politiikkaa maallikolle. Nih!
Se Kujojen maikka tuli mulle tauolla sit vielä sanomaan, että tutustuttuaan Elomaanpariskunnan kautta tähän skeneen, pitää koko lajia sairaana koko sen nappikaupan ja bisneksen takia, joka saa ihmisten mielikuvat vääristymään. Häntä surettaa ne ihmiset, jotka vaipuu epätoivoon, koska niillä ei koskaan ole mahdollisuutta yltää samaan kuin nää extremistit. Ööh, eiks sama päde kaikkiin huippuihin? Vois epätoivo tulla siitäkin, ettei koskaan opi soittamaan niin ku Aleksi Laiho eikä koskaan tule olemaan niin nopee ku Usain Bolt, tai ajaa formulaa niin ku Kimi, tai edes niin ku JJ.
Oikeessa se oli siinä, et ihmisten kauneuskäsitykset muuttuu ja aletaan tavotella jotain sairasta täydellisyyttä. Hän oli huolissaan nuorten viiltelystä ja bulimiasta ja nuorten tyttöjen masennuksesta ja täydellisyyden tavottelusta.. tavoitellaan jotain pinnallista epäinhimillistä ulkomuotoa, jonka omaa 1% kansasta.
Puhuikohan se musta? onks se lukenu mun blogia? Onkohan se seurannu mua pidempäänki? ;) Aloin silti ajattelemaan sitä, kuinka sairas mä oikeesti oon! En kai mä oo sairas - mä oon vaan nyky-yhteiskunnan tuotos, joka ei oo koskaan tyytyväinen itseensä eikä ympäristöönsä. Aina vois tehdä paremmin ja tehokkaammin, olla parempi ja tehokkaampi. Heikkouksia ei saa olla, ne tekee susta sekundaa!
Nyt otan käteeni tuon Sanomia kaikille ja sukellan lehdistön historiaan. Tai ehkä käyn Tikon kans ensin ulkona.. ;)
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Mukavalla työllä on kääntöpuolensa
Puuh.. Oon muokannut sitä Elsen haastattelua koko viikonlopun - siis koko perjantain, ja lauantain, ja sunnuntain. Haastattelu oli superkivaa, ja haastattelun purkaminen muistiinpanoista koneellekin oli ihan kivaa, ja jutun muokkaaminen mukavaa tiettyyn pisteeseen asti. Kun saa kasaan 17 000 merkkiä aineistoa, josta pitäis karsia 10 000 merkin lehtihaastattelu, jää paaaaljon hyvää matskua käyttämättä ja on tosi vaikea päättää mitä haluaa sanoa ja mitä jättää pois.. puuh!
Nyt on kuitenkin haastis valmis ja lähetetty eteenpäin. Nassu on valkoinen ku lakana ja silmän aluset mustat ja takapuoli kipeä kun oon istunut koneen vieressä niin paljon. Olo on ku pahimmalla toimistorotalla, ei sporttisuudesta tietoakaan.
En sit lukenut yhtään siihen tenttiinkään. Ei oliskaan jäljellä kuin noin tsiljoona sivua historiaa sekä lehdistöstä että tv:stä, ja aikaa viikko. Iso puuh!
Jostain oon kehittänyt myös mukavan tavan purra hampaita yhteen. Leuka on niin kipee, et toisinaan syöminenkin on vaikeeta. Varmaan sen takia on pääkin ollut muutaman päivän kipee, varsinkin aamuisin. Kaiken järjen mukaan se johtuu stressistä, mutta ei mulla ees oo ollut pahaa stressiä. Tai siis mä oon tottunut paljon pahempaankin stressiin.
Tein tänään pakastimen antimista maanmainion kinkkupiirakan :) Joku vanha valmistaikina löytyi, ja joskus muinoin pitsaa varten ostetut kinkkusuikaleet ja He-Mai-Pa-pussi pakastimen kätköistä. Lisäksi tuorejuuston jämät, pari munaa, loraus maitoo ja pari lusikallista raejuustoo - eli lähes kaikki mitä jääkaapista löytyi. Ite sain hillittyä itseni (toisin kuin eilen) ja söin vaan pari palaa. Mies sanoin mun löytäneen tien hänen vatsaansa - A) ihan ku se olis jotenkin ollu piilossa ja B) yleensä tie sydämeen vie vatsan kautta, mut tässä tapauksessa siis tie vatsaan menee sydämen ja kinkkupiirakan kautta.
Eilen oltiin Saken veljen luona katsomassa leffaa. Söin niin paljon karkkia, etten varmasti koskaan oo syöny. jotenkin ei vaan pystyny lopettaa ennen kuin kaikki oli syöty. Tai jäi sinne pussin pohjalle pari pahaa, mut muuten hounein kyllä kaksin käsin. Hävetti oikeen. Onneks ostettiin sentään omat karkit.
Tänään oonkin sitten syönyt aika säntillisesti taas suunnitelman mukaan. Ei oikeestaan oo ollu edes nälkä kun hiilaritankkaus oli eilen niin hyvä. Vettä koitin juoda myös paljon, jotta olo tasaantuisi. Sidukka ei eilen maistunu lainkaan, mut tänään on silti vähän krapulainen olo. Damn carbs!
--
Nyt on kuitenkin haastis valmis ja lähetetty eteenpäin. Nassu on valkoinen ku lakana ja silmän aluset mustat ja takapuoli kipeä kun oon istunut koneen vieressä niin paljon. Olo on ku pahimmalla toimistorotalla, ei sporttisuudesta tietoakaan.
En sit lukenut yhtään siihen tenttiinkään. Ei oliskaan jäljellä kuin noin tsiljoona sivua historiaa sekä lehdistöstä että tv:stä, ja aikaa viikko. Iso puuh!
Jostain oon kehittänyt myös mukavan tavan purra hampaita yhteen. Leuka on niin kipee, et toisinaan syöminenkin on vaikeeta. Varmaan sen takia on pääkin ollut muutaman päivän kipee, varsinkin aamuisin. Kaiken järjen mukaan se johtuu stressistä, mutta ei mulla ees oo ollut pahaa stressiä. Tai siis mä oon tottunut paljon pahempaankin stressiin.
Tein tänään pakastimen antimista maanmainion kinkkupiirakan :) Joku vanha valmistaikina löytyi, ja joskus muinoin pitsaa varten ostetut kinkkusuikaleet ja He-Mai-Pa-pussi pakastimen kätköistä. Lisäksi tuorejuuston jämät, pari munaa, loraus maitoo ja pari lusikallista raejuustoo - eli lähes kaikki mitä jääkaapista löytyi. Ite sain hillittyä itseni (toisin kuin eilen) ja söin vaan pari palaa. Mies sanoin mun löytäneen tien hänen vatsaansa - A) ihan ku se olis jotenkin ollu piilossa ja B) yleensä tie sydämeen vie vatsan kautta, mut tässä tapauksessa siis tie vatsaan menee sydämen ja kinkkupiirakan kautta.
Eilen oltiin Saken veljen luona katsomassa leffaa. Söin niin paljon karkkia, etten varmasti koskaan oo syöny. jotenkin ei vaan pystyny lopettaa ennen kuin kaikki oli syöty. Tai jäi sinne pussin pohjalle pari pahaa, mut muuten hounein kyllä kaksin käsin. Hävetti oikeen. Onneks ostettiin sentään omat karkit.
Tänään oonkin sitten syönyt aika säntillisesti taas suunnitelman mukaan. Ei oikeestaan oo ollu edes nälkä kun hiilaritankkaus oli eilen niin hyvä. Vettä koitin juoda myös paljon, jotta olo tasaantuisi. Sidukka ei eilen maistunu lainkaan, mut tänään on silti vähän krapulainen olo. Damn carbs!
--
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)